Perintöasiat voivat olla monimutkaisia, kun sovelletaan useamman maan lainsäädäntöä ja omaisuus tai perijät ovat eri valtioissa.
Asianajajillamme on laaja asiantuntemus ja pitkä kokemus kansainvälisistä perintöasioista.
Espanjalainen testamentti
Testamentin teko Espanjassa ei ole pakollista, mutta se voi helpottaa suuresti perinnönsiirron toimenpiteitä. Testamentin teolla säästää aikaa, vaivaa ja rahaa perijöiltä. Espanjassa testamentti allekirjoitetaan aina notaarin edessä, joten Suomessa yksityisten todistajien läsnäollessa tehty testamentti ei ole täällä suoraan pätevä. Mikäli espanjalaista testamenttia ei ole, Suomesta tarvitaan myös perukirja ja mm. virkatodistukset Apostillella varustettuina ja virallisesti käännätettyinä. Asiakirjojen saannissa voi kestää kauan, mistä voi koitua korko- ja sanktiomaksuja perintöveroon. Testamentin teolla voi säästää melkoisesti perijöiden kustannuksia.
Testamentilla voi määrätä kenelle Espanjassa sijaitseva omaisuus siirtyy kuoleman jälkeen ja siihen voi lisätä sijaisperijäpykäliä siltä varalta, että ensisijaiseksi perijäksi nimetty henkilö on jo kuollut siinä vaiheessa, kun perintö tulee ajankohtaiseksi.
Testamentilla voi myös määrätä kumpaa lainsäädäntöä perintöön sovelletaan; vakituisen asuinmaan lainsäädäntöä (jos testamentissa ei ole muuta määrätty, sovelletaan aina tätä) vai oman kansalaisuuden mukaista perintökaarta.
Testamentti allekirjoitetaan Espanjassa henkilökohtaisesti notaaritoimistossa. Jos espanja ei ole testamentintekijän äidinkieli, se laaditaan kaksikielisenä (espanjaksi ja äidinkielellä).
Laakso Law & Advisors, SLP tarjoaa yksilöityä asiantuntijaneuvontaa toivomanne testamentin sisällöstä. Voimme laatia teille kaksikielisen testamentin sekä avustaa sen allekirjoituksessa notaaritoimistossa.
Alla lisätietoa perinnönsiirrosta Espanjassa.
Ottakaa meihin yhteyttä, jos haluatte lisätietoa tai että teemme testamentin.
Espanjalainen testamentti | Perinnönsiirto Espanjassa |