Kahden viikon pysähdys liiketoimintaan Espanjassa

Hallitus julkaisi eilen sunnuntai-iltana 29.3.2020 klo 23.30 lakisäädöksen Real Decreto-Ley 10-2020, jossa määrättiin kaikki yksityisen ja julkisen sektorin toiminta, joka ei ole välttämätöntä yhteiskunnalle, “talviunille” 9.4.2020 asti. Määräys koskee luonnollisesti vain liikkeitä ja yrityksiä jota ei oltu määrätty suljettavaksi jo 14.3. hallituksen määräyksellä.

Tällä hetkellä on kiellettyä, että työntekijät menevät työpaikalleen. Työnantajien on annettava työntekijöille palkallinen vapaa 30.3.-9.4. Sen jälkeen on pääsiäispyhät, joten alueellamme seuraava työpäivä on 14.4.2020. Nämä työtunnit on työntekijän korvattava eli tehtävä myöhemmin vuoden loppuun mennessä.

Koska määräys julkaistiin myöhään sunnuntai-iltana, yrityksille ja työntekijöille on annettu 24 h aikaa alkaa soveltaa uusia määräyksiä.

Esimerkiksi rakennus- ja remonttipalvelut ja työmaat on näin ollen määrätty pysäytettäväksi 9.4. asti.

Poikkeuksia määräykseen on useita; se ei koske jo lomautettuja, sairaslomalla tai esimerkiksi vanhempainlomalla olevia työntekijöitä, etätyötä tekeviä työntekijöitä ja työntekijöitä jotka toimivat välttämättömiksi katsotuilla toimialoilla tai niihin liittyvillä aloilla – esimerkkeinä terveydenhuoltohenkilökunnan suojavaatteiden valmistus, materiaalin toimitus, jne.

Välttämättömiä toimialoja ovat mm. seuraavat:

Elintarvikkeiden, hygieniatuotteiden, lääkkeiden, eläintenruuan ja terveydenhuoltotarvikkeiden tuotanto, kuljetus, jakelu ja vähittäismyynti.

Valmiiden ruokien kotiintoimitus ja take-away ravintolapalvelut.

Terveydenhuolto, apteekit ja näille tarpeellisten materiaalien ja tarvikkeiden tuotanto, valmistus, kuljetus, yms.

Hoivapalvelut.

Siivouspalvelut kaikille edellisille.

Turvallisuus- ja järjestysviranomaistoiminta, eli poliisi, asevoimat ja vartiointipalvelut.

Pankit, vakuutus- ja sijoituspalvelut.

Nettikauppa ja puhelinmyynti.

Posti.

Lehdistö- ja tiedotusvälineet.

Julkiset puhtaanapitopalvelut, jätehuolto, juomavesi- ja jätevesiasiat.

Asianajajat, tuomioistuimet, notaarit sekä rekisteröitsijät saavat jatkaa toimintaa mutta vain kiireellisten asioiden osalta.

Lakiasiaintoimistot, asiointitoimistot ja tilitoimistot saavat toimia vain välttämättömien ja kiireellisien töiden osalta, joiksi katsotaan esimerkiksi veroilmoitusten teko ajallaan, poikkeustilaan liittyvät lomautukset ja avustushakemukset, jne.

Tästä linkistä voit tutustua hallituksen määräykseen. Tämän lopussa on liite (“Anexo”) jossa koko lista sallituista liiketoiminnoista.

 

Torreviejassa 30.03.2020

Monna Laakso-Sáez

Asianajaja ja veroneuvoja

www.laaksolaw.com

karoliina

Written by

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *